Kaihi sumentaa silmän linssin ja vaikeuttaa näkemistä. Näin voi käydä, kun proteiinia kertyy ja muodostaa samean kerroksen linssin pinnalle.

Ymmärrät varmaan, että tämä rajoittaa silmään pääsevän valon määrää.

Se on melkein kuin kameran linssiin kertyvä kondenssi ja vaikeuttaa näkemistä.

Kaihin oireet

Kaihista kärsivillä ihmisillä on vaikeuksia ajaa autoa pimeässä, koska vastaantulevien autojen valojen ympärillä näkyy haloilmiö. Nämä heijastumat voivat vaikeuttaa näkemistä päivällä yhdessä aikaisemmin mainitun "hämäränäön" kanssa.

Kaihin kehittyminen vie yleensä aikaa, mikä selittää miksi liitämme vaivan yleensä vanhempiin ihmisiin. Sitä voi kuitenkin esiintyä jopa vauvoilla.

Kaihileikkaus

Kaihileikkaus voi kuulostaa vähän pelottavalta, mutta se on erittäin yleinen leikkaus ja voidaan suorittaa avohoidossa. Keskustele oftalmologin (silmäkirurgi) kanssa vaihtoehdoistasi ja mitä sinulle suositellaan.

Saat paikallispuudutuksen ja sen jälkeen kaihi pilkotaan ultraäänellä, jotta näet taas selvästi. Kyse on edelleen kirurgisesta toimenpiteestä, mutta menettely on tavallisesti nopea ja yksinkertainen.

Muissa tapauksissa silmään voidaan asentaa keinotekoinen linssi. Jos sinulla on kaihi molemmissa silmissä, sinulle tehdään kaksi erillistä leikkausta, niin että ensimmäinen silmä ehtii parantua täysin ennen kuin toinen leikataan.  Silmäkirurgi voi antaa lisäohjeita koskien yksilöllisiä tarpeitasi.

Kaihin ehkäiseminen

Nurses’ Health Study ‑tutkimuksen mukaan terveellinen ruokavalio, joka sisältää paljon C- ja E-vitamiineja, luteiinia ja tseaksantiinia, voit auttaa ehkäisemään kaihin kehittymisen.

Tuoreet, vihreät lehtivihannekset ja tupakoinnin lopettaminen voi tämän ja muiden tutkimusten mukaan ehkäistä kaihin kehittymistä.

Tarkoittaako tämä, että kaihin voi parantaa syömällä paljon lehtikaalia? Ei. Onnistuaksesi sinun on edelleen käytävä silmäkirurgilla. Lehtikaali, pinaatti ja sareptaanisinappi voivat ehkäistä kaihin kehittymistä.

Jos sinulla on jo kaihi, sinun on keskusteltava optikkosi kanssa siitä, mikä toimenpide sopii sinulle parhaiten. Optikko voi suositella, että viivytät leikkausta. Muuten ei ole mitään syytä siirtää mahdollisuutta saada hyvä näkö. Toimenpide on tavallinen ja suhteellisen yksinkertainen.

 

Tämän artikkelin tietoja ei tule pitää lääketieteellisinä neuvoina eikä niitä ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteen ammattilaisen antamia suosituksia. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä optikkoosi.

More Articles