Ensimmäisten viikkojen kokemukset ovat ratkaisevia uusille linssikäyttäjille. Ensinnäkin silmien on totuttava uusiin linsseihin, joihin he ovat sijoittaneet paljon aikaa ja rahaa. Lisäksi heidän on totuttava uusiin rutiineihin, kuten linssien asettaminen, poistaminen, puhdistus ja hoito.

Kuulet varmaan usein asiakkailta, että epämukavuus oli yksi tärkeimmistä syistä siihen, että he lopettivat linssien käytön. Monet epämukavuuden syyt johtuvat linssien virheellisestä käsittelystä ja puhdistuksesta tai siitä, että asiakas ei noudata optikon antamia käyttöaikasuosituksia.

Siksi olemme laittaneet kuluttajasivuillemme resursseja, jotka auttavat asiakkaita tottumaan linsseihin ja oppimaan terveitä ja johdonmukaisia hoitorutiineja. Neuvo asiakkaat osoitteeseen Apua uusille piilolinssikäyttäjille, josta he löytävät selkeitä, helppotajuisia vinkkejä sitä, miten linssit asetetaan ensimmäisellä kerralla, miten linssit puhdistetaan ja hoidetaan oikein ja mitä tulisi tarkkailla ensimmäisten käyttöpäivien aikana. Sivuilta löytyy myös kuvitettuja vaihe vaiheelta eteneviä oppaita ja opetusvideoita.

Voit myös ladata ja antaa asiakkaalle aina kun kirjoitat uuden linssireseptin tämän muistutuksen, jossa kehotetaan menemään ”Apua uusille linssinkäyttäjille”-sivuille. Asiakas voi kiinnittää sen kylpyhuoneen peiliin tai jääkaapin oveen ja tottuu näin näihin tärkeisiin hoitorutiineihin. Tämä resurssi on osa pyrkimystämme antaa asiakkaillesi parasta mahdollista palvelua.